Toimintakehotus tehostaa mainostasi

 

Mainonnan idea on saada aikaan haluttua toimintaa – oli se sitten verkossa tai sen ulkopuolella. Toimintaa kannattaa kuitenkin ohjata kehotuksella, joka auttaa, neuvoo ja kertoo kävijälle, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä.

Toimintakehotuksella eli CTA:lla (CTA = Call-to-action) saat siis aikaan tietyn toiminnan, ja siitä seurauksena nostat mainoksesi klikkiprosenttia. Toiminta voi olla esimerkiksi reaktio julkaisuun, vierailu kotisivuillasi, uutiskirjeen tilaaminen tai tuotteen ostaminen. Toimintakehotusta ei siis kannata jättää käyttämättä, koska silloin mainonnan perimmäinen idea, reagoiminen johonkin ja sitä seuraava toiminta, jää todennäköisemmin tekemättä.

Painikkeet tehoavat parhaiten

Toimintakehotus voi sijaita kuvassa, jolloin kuvaa klikkaamalla päätyy halutulle sivustolle. Parhaiten tehoaa kuitenkin kuvaan sijoitettu painike, jossa CTA on. 

 

Kirjoita toimintaan perustuva teksti

Aina pelkän ”lähetä”- tekstin käyttäminen ei lisää klikkaajien määrää eli konversioastetta. Monet käyttäjät välttävät klikkaamasta mainosta, jos siinä oleva kehotus on liian geneerinen. Käytä sen sijaan toimintakehotusta, joka tekee klikkaamisesta sen arvoista. Käytä esimerkiksi sanoja ”katso miten”, ”hanki se täältä” tai ”liity mukaan nyt”. Nämä sanaparit kertovat paremmin hyödystä mitä tarjoat ja lisäävät kiinnostusta. 

 

Muista perusasiat

Pidä huolta, että mainos on linkitetty oikein: jos mainos ei viekään paikkaan minne piti, voi asiakkaalle tulla epäileväinen olo. Etenkin mainoksissa olevien toimintakehotusten ja niiden kohdesivustojen linkitys on tärkeää olla kunnossa. Muista tarkistaa myös kotisivuillasi olevat painikkeet ja niiden linkitys. Muista myös seurata CTA:n toimivuutta analytiikan avulla.

 

Painike on vain osa toimintakehotusta

Painike on tärkeä, mutta ei ainoa osa mainosta. Muun mainoksen tulee ohjata ja auttaa käyttäjää klikkaamaan painiketta, jonka jälkeen sivun, jolle käyttäjä ohjataan, täytyy vielä tehdä vaikutus saadakseen aikaan halutun konversion. On siis monta asiaa, jotka hyvässä toimintakehotusessa tulee huomioida: Painike, painikkeen teksti, mainoksen teksti, sekä sivu, jolle mainoksesta päätyy.

 

Vinkkejä hyvään toimintakehotukseen:

Opastaminen: neuvo käyttäjiä siitä, mitä heidän pitäisi tehdä (käytä sanoja klikkaa, paina jne)

Informaatio: kerro käyttäjille, mitä he saavat (opas, uutiskirje jne)

Ytimekkyys: Tiivistä sanomasi – vähemmän on tässä enemmän. CTA:n tulisi olla lyhyt ja selkeä. Se voi olla ainoa asia mainoksessa, mitä ihminen katsoo, joten jo lyhyellä vilkaisulla tulee tulla selväksi mitä tarjoat ja mitä käyttäjän tulee tehdä saadakseen sen.

 

Tarvitsetko apua mainosten tai toimintakehotusten kanssa? Haluaisitko saada mainoksesi toimimaan paremmin? Ota meihin yhteyttä – me autamme kaikissa digimainonnan asioissa!