Instagram myynnin vahvistajana

Instagram on alustana paljon muutakin kuin kiinnostuksen herättäjä, millaisena se yleensä nähdään – Instagram myös ohjaa ja vahvistaa myyntiä. Facebook IQ toteutti hiljattain tutkimuksen oppiakseen lisää Instagramista ja sen säännöllisistä käyttäjistä. Tutkimukseen osallistui 21 000 ihmistä 13 eri maasta, jotka olivat 13-64-vuotiaita ja käyttivät Instagramia vähintään kerran viikossa.

Tutkimuksessa selvisi, että 54% tutkimukseen osallistuneista sanoi tekevänsä ostopäätöksen joko jo nähdessään tuotteen tai palvelun Instagramissa tai pian sen jälkeen.

 

Instagram auttaa ostopolulla

Instagramilla on rooli jokaisessa asiakkaan ostopolun vaiheessa. Ostopolun alussa ihmiset löytävät palvelusta inspiraatiota ja itselleen mieluisia trendejä, jonka jälkeen he tutustuvat tuotteisiin lisää. He myös tekevät päätöksen ostamisesta ja voivat ostaa tuotteen suoraan sovelluksen ohjaamana. Ostamisen jälkeen monet vielä esittelevät ostoksiaan julkaisuissaan tai tarinoissaan ja näin suosittelevat yritystä ja sen tuotteita. Jokainen näistä hetkistä on tärkeä asiakkaan ostopolulla. Näihin kannattaa siis kiinnittää huomiota, jotta mainostajana voi saavuttaa halutun konversion ja mahdollisesti myöhemmin uusiakin sen.

 

80% tutkimukseen osallistujien mielestä Instagram auttaa

  • löytämään uusia tuotteita ja palveluita
  • saamaan lisätietoa tuotteista ja palveluista
  • tekemään ostopäätöksen tuotteesta tai palvelusta

 

Lisäksi osallistujat sanoivat mieltävänsä Instagramissa olevat brändit suosittuina, luovina ja viihdyttävinä.

 

Mitä osallistujat tekivät nähtyään tuotteen tai palvelun Instagramissa:

79% etsi lisää tietoa

65% kävi yrityksen nettisivuilla

46% teki ostoksen verkossa tai liikkeessä

37% vieraili liikkeessä

31% alkoi seuraamaan brändiä

29% puhui jollekin brändistä tai tuotteesta

 

Englanninkieliseen artikkeliin 

 

Mietityttääkö Instagram tai haluaisit hyödyntää sitä omassa markkinoinnissasi? Ota meihin yhteyttä ja autamme teidänkin yritystänne ottamaan parhaan hyödyn irti Instagramista!