Uusitut verkkosivumme avautuivat

Ensimmäisen blogipostauksen kunniaksi on mukavaa kerrottavaa! Tässä ne nimittäin ovat: Pro Ratas Oy:n uusitut verkkosivut. Lämpimästi tervetuloa sekä kaikille uusille että vanhoille vierailijoille! Muutaman päivän ajan tässä on ehditty jo uudella sivustoversiolla mennä ja ensipalaute on ollut varsin mukavaa, kiitokset siitä.

Vaikka edellisissä sivuissamme ei teknisesti ottaen mitään vikaa ollutkaan, olivat ne kieltämättä niukemman puoleiset. Olimme katselleet niitä jo jonkin aikaa sillä silmällä ja miettineet että jotain tarttis tehdä. Mutta kuten kaikkien isompien saneeraustöiden kanssa yleensä tahtoo käydä, hihat käärittyämme urakka ei valmistunutkaan ihan niin nopeasti kuin ajattelimme. Aikataulut paukkuivat milloin mistäkin syystä. Niitä kuuluisia muuttujia tuli vastaan milloin pari, milloin useampi.

Vaan nyt kattava remontti on vihdoinkin valmis, ja sen myötä erityisesti sivujen sisältöpuoleen on panostettu huomattavasti aiempaa enemmän. Haluamme kertoa teille entistä enemmän meistä itsestämme ja jokapäiväisestä tekemisestämme. Eli käytännössä niistä lukuisista osaamisalueistamme, joiden avulla pystymme tuomaan aitoa lisäarvoa asiakkaidemme liiketoiminnan tueksi.

Nyt löydät kätevästi tietoa kaikista ydinpalveluistamme, voit tutustua säännöllisesti päivittyvään referenssivalikoimaan sekä lukea jatkossa myös asiantuntijoidemme kirjoittamia blogipostauksia ajankohtaisista digimarkkinointiin ja -mainontaan liittyvistä aiheista — ihan vain muutamia uudistuksia mainitakseni.

Seikkaile rohkeasti sivuillamme ja tutustu ihan itse sivustosaneerauksen tuloksiin!

P.S. Joitakin pikku jälkisäätöjä tehdään vielä näin avajaisten jälkeenkin. Jos joku nippeli siis ei vielä toimi aivan 100 %:n teholla, pyydämme ystävällisesti kärsivällisyyttä. Kiitos!

Pro Ratas Oy
Yli 15 vuoden kokemus myyntityöstä ruokkii poltetta tehdä kaikki vähän paremmin kuin muut.